Ajankohtaista

Englundit testaavat älyboxia

Englundit testaavat älyboxia

Järvenpäässä asuva nelihenkinen Englundin perhe sai huhtikuussa kuulla, että heidän 167 neliön punatiilitaloonsa asennetaan pian uusi Fortum Älyboksi. Fortum testaa automaattista mittarinhallintaa yhteensä 6 000 järvenpääläiskodissa.

Uuden sähköasetuksen mukaan koko maassa siirrytään sähkönkulutuksen etäluentaan vuoden 2013 loppuun mennessä.
– Olemme mielellämme mukana kokeilussa. Laite sopii hyvin eteisen sähkökaappiin, ja ehdin mainiosti poiketa kotona avaamassa oven asentajille, lupaa Järvenpään keskustassa työskentelevä Liisa Englund. – Alan seurata säännöllisesti energiankulutustamme heti, kun mittari on paikallaan. Meillä on suora sähkölämmitys ja sen ohessa kaksi ilmalämpöpumppua ja leivinuuni. Tähän mennessä on ollut vaikea vertailla uusien pumppujen vaikutuksia lämmityskuluihin, kun laskut päivittyvät ajan tasalle hitaasti, Mikael Englund sanoo.

Huomio energiatehokkuuteen

Isäntä on insinöörin ammattitaidolla suunnitellut ja kunnostanut alun perin 1980-luvulla valmistuneen talon mahdollisimman energiatehokkaaksi. Valoa ryöppyää parven kattoikkunoiden aukoista, ovet ja ikkunat on tiivistetty ja kodinkoneet ovat uusia ja vähän kuluttavia. Huonelämpötilaa seurataan, mutta energiasyöppöihin lämmitys- tai viilennyspuuhiin ei lähdetä kovin herkästi.
– Asunto on jo itsessään kallis sijoitus, josta pitää voida nauttia. Siksi lämmittämisestä ei tingitä, Englundit sanovat. Noin kahdenkymmenen neliön kokoinen viherhuone lämpiää kauniilla säällä auringonsäteillä, viileämmällä avuksi otetaan toinen lämpöpumpuista. Ilmanvaihdon korvausilma imetään myös valmiiksi lämpimänä viherhuoneen venttiilistä. Huoneessa viihtyvät monet trooppiset kasvit kahvipensaasta orkideoihin, talossa käyvät vieraat ja nuorin perheenjäsen, norjalainen metsäkissa Momo. – Momo on meidän karvainen energiamittarimme: se asettuu aina eniten lämmitettyyn paikkaan, esimerkiksi kylpyhuoneen lattialaatoille, naurahtaa Liisa Englund.

Mitä etäluenta muuttaa?

Sähkömittarin etäluettavuus mahdollistaa ajantasaisiin kulutusmääriin perustuvan laskutuksen, jolloin arvio- ja tasauslaskuja ei enää tarvita. Jatkossa esimerkiksi tammikuussa käytetty sähkö laskutetaan toteutuneen kulutuksen eikä arvioidun keskimääräisen kulutuksen mukaan seuraavalla laskulla. Tämä tarkoittaa tyypillisesti sitä, että jatkossa sähkölaskut ovat talvella suurempia kuin kesäaikaan. Aluksi tietoa kulutuksesta saa kuukausittain, mutta tulevaisuudessa sitä voi seurata jopa tunneittain.

Etäluennan ansiosta palvelu- ja tuotetarjontaa voidaan tulevaisuudessa edelleen kehittää; sähköä voi ostaa esimerkiksi markkinahinnan mukaan tunneittain hinnoiteltuna, jolloin omaan sähkölaskuun voi vaikuttaa suosimalla edullista sähköä. Kahdensuuntainen kommunikaatio puolestaan mahdollistaa myös erilaisten etäkomentojen ja -hälytysten hyödyntämisen. Mittari mahdollistaa vaikkapa palvelun, jolla asiakas voi itse määritellä kulutukselleen tietyn tason ja saada sen ylittämisestä tiedon.

Näin uudet älykkäät sähkömittarit vaihdetaan:

• Asennukset ja testaukset aloitetaan Järvenpäässä kesä–syyskuussa. Viimeistään vuoden 2013 aikana uudet mittarit on asennettu kaikille Fortumin verkkoalueen asiakkaille.
• Asennusten alkamisesta asuinalueellasi ilmoitetaan kirjeitse. Saat tiedon asennusajasta viimeistään 1–2 viikkoa etukäteen. Asennukset tekee Eltel Networks Finland.
• Jos mittari on lukitussa tilassa, on tärkeää, että asentajille järjestetään pääsy mittarin luo sovittuna aikana.
• Sähkö katkaistaan asennuksen ajaksi noin 15–30 minuutiksi.
• Laskutus toteutuneen sähkönkäytön mukaan alkaa ensimmäisestä laskusta mittarinvaihdon jälkeen, ja voit seurata helposti kuukausikulutustasi myös fortum.fi-palvelusta.

maananataina 21. kesäkuuta 2010