Kodin ilmanvaihto vaikuttaa niin terveyteen kuin viihtymiseenkin, joten kyseessä on asujan kannalta iso asia. Merkitys ei ole pieni myöskään euroissa mitattuna: lämmitys ja ilmanvaihto on syytä saada pelaamaan yhteen niin, että molemmista saadaan mahdollisimman suuri hyöty eikä ilmanvaihdon kautta häviä energiaa taivaan tuuliin.
Antti Kokkonen Motivasta kertoo hyvän vaihdon perusperiaatteen:
– Ulkoilmaa tuodaan oleskelutiloihin, kuten makuu- ja olohuoneisiin, ja ilmaa puolestaan poistetaan tiloista, joissa epäpuhtauksia pääasiassa syntyy, kuten keittiöstä ja WC:stä. Ilmanvaihto perustuu paineeroon, joka saadaan aikaan joko puhaltimilla (koneellisesti) tai lämpötilaeron ja tuulen yhteisvaikutuksella (painovoimaisesti).
Valtaosa nykyrakennuksista on suunniteltu sellaisiksi, että koneellinen ilmanvaihto on lähes välttämätön kosteuden tiivistymisen ehkäisemiseksi.
Tutustu ilmanvaihtoon
Oman ilmanvaihtokoneen toimintaan perehtyminen maksaa vaivan. Helppoja konsteja säästää energiaa ovat esimerkiksi ilmanvaihtokoneen säätäminen eri asentoon vaikkapa pyykkiä kuivatettaessa tai asukkaiden poissa ollessa. Kannattaa myös tarkistaa, että tuloilman lämpötila on oikea: suositus on 15−17º.
– Kesällä koneen lämmön talteenoton voi ottaa pois päältä, mutta ennen lämmityskauden alkua se on muistettava palauttaa talvikäytön asentoon, Antti ohjeistaa.
Venttiilien ja suodattimien puhdistus on erittäin tärkeää sekä ilmanvaihdon toimivuuden että kustannusten kannalta: ilmanvaihdon ja muun muassa liesituulettimen suodattimet on pestävä tai vaihdettava 1−3 kertaa vuodessa.
Tarkista, toimiiko ilmanvaihtosi kunnolla:
• Ilma tuntuu raikkaalta, tunkkaisuutta ja hajuja ei ilmene.
• Kosteus ei tiivisty ikkunoihin tai peileihin.
• Lingottu pyykki kuivuu alle vuorokaudessa.
• Sauna kuivuu käytön jälkeen seuraavaan aamuun mennessä.
Lähde: www.motiva.fi
Tiesitkö?
Motiva ja Energiateollisuus ry ovat käynnistäneet Elvari nimisen sähkölämmityksen tehostamisohjelman, jonka kohteena ovat sähkölämmitteiset pienkiinteistöt Suomessa. Fortum oli yksi ensimmäisistä yrityksistä, jotka lähtivät mukaan ohjelmaan. Fortum on mukana ohjausryhmässä ja hyödyntää projektissa syntyvää tietoa asiakaspalvelussaan.
Energia- ja talotekniikka-alan yritysten lisäksi tavoitteena on saada mukaan myös rakennusalan toimijoita.