Ajankohtaista

Kuluttaja kuskin paikalle

Kuluttaja kuskin paikalle

Kotitalouksien kokonaisenergiankulutus koostuu kolmesta osaalueesta: lämmitysenergiasta, kotitaloussähköstä ja käyttöveden lämmityksestä. Jatkossa kuluttajille tarjotaan entistä parempia mahdollisuuksia tarkkailla ja säädellä omaa energiankulutustaan muun muassa kotinäytön avulla.

Kehityspäällikkö Vesa Koivisto Fortumilta kannattelee käsissään kolmea kotinäyttöversiota, jotka ovat testissä tällä hetkellä noin 200 Fortumin kuluttaja-asiakkaalla. Helmikuun lopulla alkaneella Fortumin kotinäyttöjen pilottihankkeella haetaan suuntaa kotinäyttöjen tuotekehitykselle ja maanlaajuisen käyttöönoton mahdollisuudelle.
    Pilotissa mukana olevien talojen sähkökaappeihin on asennettu älykäs sähkömittari, joka kommunikoi kotinäytön kanssa. Näin saatavan ajantasaisen kulutustiedon sekä energiankulutuksensa tuntemuksen avulla on helpompi tehdä energiaa ja ympäristöä säästäviä ratkaisuja.
    – Kotinäytöstä voi tarkkailla viikoittaisen, päivittäisen tai lähes reaaliaikaisen sähkönkulutuksen lisäksi sähköön kulunutta euromäärää, Vesa neuvoo.

Kulutusraportti opastaa

Vuoden 2011 alusta lähtien energiayhtiöiden on lähetettävä vuosittainen energiankulutusraportti asiakkailleen. Fortumin sähköasiakkaat ovat saaneet raportin tasauslaskunsa yhteydessä jo kymmenen vuoden ajan. Laskun mukana lähetettävä raportti sekä fortum.fi-palveluissa olevat asiakaskohtaiset kulutustiedot ovat kädenojennus asiakkaalle energiankulutuksen seurannan helpottamiseksi.
    Kaiken tuotekehityksen taustalla on energiansäästö. Kotinäyttöjen ja kulutusraporttien avulla kuluttaja tuntee paremmin omat kulutustottumuksensa ja voi muuttaa niitä taloudellisempaan suuntaan. Tämä tarkoittaa kuluttajalle sähkönkulutuksensa parempaa hallintaa ja mahdollisuutta vaikuttaa kulutukseen omilla toimenpiteillään.
    – Ympäristön- ja rahansäästön lisäksi näiden laitteiden ja palveluiden käyttöönotolla pyritään parantamaan energiayhtiön ja kuluttajan välistä yhteistyötä uusien palveluiden muodossa, Vesa visioi.

Tulevaisuudessa lisää itsesäätelyä

Kuluttajaa houkutellaan tulevaisuudessa ohjaamaan yhä enemmän omaa energiankulutustaan. Kehitteillä on sovelluksia, joilla voi ohjailla taloutensa sähkölaitteita kännykän kautta. Jo nyt on rakenteilla kohteita, joihin tällaisia palveluita on tulossa.
– Energiansäästö on kaikkien intresseissä, joten kehittelemme kaiken aikaa uutta, Vesa sanoo.

  • Kotinäyttö on langattomasti yhteydessä älyboksiin ja näyttää lähes reaaliaikaisen sähkönkulutuksen.
  • Fortum Älyboksi on etäluettava sähkömittari
  • Lisätietoa älykkäistä sähkömittareista www.fortum.fi/alyboksi

keskiviikkona 9. maaliskuuta 2011